Minulla on ratkaisematon ongelma, kaverisuhteita koskien. Vuosien varrella olen nähnyt yhtä ja toista, ja siinä sivussa katsoessani olen tuntenut itseni aivan voimattomaksi. Tiedän, että leikillinen pilkanteko kuuluu jollain kierolla tavalla ihmisten laumautumiseen. Me kujeilemme, pelleilemme, kerromme vitsejä. Mutta nyt kyse ei ole siitä.

Nuoremmalla lapsellani on ilmennyt ystävyysongelmia, joista en edes kaikkea tiedä, mutta tiedän tarpeeksi. Hänen luokkakaveri sekä muutama koulukaveri, joita tässä samassa naapuristossa asustaa, käyttäytyvät kaveriaan kohtaan kiusaajan tavoin. Tämä kuormittaa meidän kotiarkea, koska kaikki tunteet kannetaan kotiin ja lähes purkauksen lailla syljetään eteemme. Tiedän, että koti on niille oikea paikka, mutta kun purkaukset tulevat illalla nukkumaanmenon aikaan, en voi tehdä asialle mitään muuta kuin kuunnella. (Ja valvoa yön ja miettiä mitä pitäisi asialle tehdä)

Kaikki päivät eivät ole vaikeita, tietenkään. Mutta tässä näitä ei-ehkä-kiusaajan, mutta painostavan kaverin otteita tämän vuoden ajalta : koulussa jätetäänkin yksin ja kotimatkalla huudellaan haukkumasanoja perään. Kerran tämän kaverin painostamana oli lapseni mennyt kaverikylään -ilman lupaa- naapuriin, eikä sieltä kukaan heitä osannut etsiä. (Kaikki ovat varmasti jossain määrin tunteneet kaikki sen lapseni-on-kadonnut-hetken kauhut ja mielikuvat.) Onneksi lapset löytyivät, täysissä sielun ja ruumiin voimissa, vaikkakin kotiintuloajasta myöhästyneenä. Tämä kaveri saattaa myös täysin syyttä laittaa tekstiviestin jonka ainoa sanoma on "olet tyhmä", "olet idiootti".. Oman lapsen kanssa näistä asioista on puhuttu, moneen kertaan. Mutta hän aina poistaa ne viestit ennen kuin näen niitä itse, jolloin minulla ei ole mitään konkreettista esittää tämän kaverin vanhemmille. Olen sitten koittanut miettiä monia muita tapoja ratkoa tätä tilannetta, mutta en ole vielä löytänyt oikeaa vastausta. En voi suoranaisesti kieltää kaverina olemista, koska sittenhän se olisi aivan varmasti hänen kaverinsa. Mutta yritän samalla opettaa molemmille lapsilleni omaa arvoa, itsetuntoa ja sitä, mitä ei pidä muilta hyväksyä, ja sitten yksi tämänkaltainen kaverisuhde vesittää kaiken niin, että lapsi huutaa itseään tyhmäksi, idiootiksi, rumaksi ja ties miksi. 

Koko ongelman toinen puoli on kuitenkin tämän kaverin kotona, hänen vanhempansa. Mutta heillepä on kerrottu aivan muuta kuin oma lapseni kertoo minulle kotona. Ymmärrän kyllä, ettei kukaan halua uskoa omasta lapsestaan kiusaajaa tai "huonoa kaveria". Tai että oman lapsen vahva temprementti voi pelottaa muita lapsia, alistaakin heitä omaan tahtoonsa. Lapseni kertoi minulle, että hän on yrittänyt puhua suoraan tämän luokkakaverin äidille asiasta ja ongelmasta, mutta tämä äiti olikin alkanut syyttämään minun lastani hänen lapsensa kiusaamisesta. Toinen lapsi kertoo silmät kirkkaina äidilleen, kuinka häntä kiusataan ja nimitellään. Usein heidän yhteiset koulupäivätkin tuntuvat päättyvän jomman kumman mielipahaan.

Olen itse seonnut jo laskuissa, kuinka monesti olen eteiseen saanut sydämensä särkeneen, itkevän lapsen. Lapsen, joka pihan toisella puolella on leimattu kiusaajaksi.